Toisenlainen toimisto (Rakennuslehti)
26.02.2010
04.02.2010 11:22 Lehtiarkisto TOIMITTANUT: SARI ALANKO
Katso lehtileike!
Biolan Oy:n pääkonttorin henkilökunta Eurassa nauttii iltapäiväkahvinsa pian kiviaitojen, tulisijojen, suihkulähteiden ja korkeiden puupilarien suojassa. Lähes valmiista uudesta toimitalosta tulee tunnelmaltaan lämmin rakennus, jonka eko-asiat on mietitty huolella.
"Uuden pääkonttorin rakentaminen on ollut meille myös tuotekehitystä", ympäristö- ja puutarhatuotteita valmistavan Biolan Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Kariniemi sanoo.
Kariniemi kertoo, että taloon ei esimerkiksi tule lainkaan viemäriliittymää.
"Käytämme kuivakäymälöitä ja kierrätämme vesivessojen huuhteluveden. Jätevedet puhdistamme omalla tekniikallamme samassa rakennuksessa."
Lämmitys ja kesällä tarvittava jäähdytys otetaan kahdeksasta kahdensadan metrin syvyisestä kaivosta.
"Näin meidän pitäisi päästä yhteen kolmasosaan energiankulutuksesta", Kariniemi laskee ja lisää että tulevaisuudessa yritys aikoo hyödyntää myös jätelämpöä.
Perinteistä modernisti
2 400-neliöisen talon rakennusmateriaalit tulevat pääosin luonnosta. Massiivipuisen rungon pilarit on yhdistetty palkkeihin tammitappilukituksella tai lohenpyrstötekniikalla. Menetelmä on ikivanha, mutta Suomessa harvoin käytetty. Talossa on ruokokatto, joka sekin on Suomessa harvinainen näky.
"Ruokokatto voi kestää 60-100 vuotta, edellyttäen että se on riittävän jyrkkä ja oikein tehty. Ruokokatto eristää hyvin lämpöä ja se kastuu sateella vain pinnasta, sillä ruo'ossa on suomukuvio, joka edesauttaa veden valumista alaspäin", Kariniemi perustelee harvinaisen materiaalin valintaa.
Ruokokaton tekijät Biolan löysi Virosta. Suomessa alan osaajia ei juuri ole.
"Ruokokatto on tällä hetkellä edullinen rakentaa ja ekologinen vaihtoehto siinäkin mielessä, että ruokoja keräämällä saadaan vesitöistä humusta pois", Kariniemi sanoo.
Kivestä, lasista ja puusta tehdyn julkisivun liitoskohtia suojaavat pitkät lasiset räystäät. Lasi valittiin räystäsmateriaaliksi siksi, että se päästää valon sisätiloihin. Julkisivukivenä on lohkopintainen Nilsiän kvartsiitti.
Työn suunnittelu haasteellista
Kariniemi nimeää työjärjestyksen miettimisen rakentamisen haasteellisimmaksi vaiheeksi.
"Tämä on poikkeavaa rakentamista, joten meidän piti tarkkaan ennakoida missä järjestyksessä työt tehdään. Jos pitää päästä nostureilla sisään, ei voi samaan aikaan muurata alakerran kiviseinäkkeitä", hän sanoo.
"Aikataulusta ja kustannuksista on jouduttu jonkin verran tinkimään, mutta siihen pitää kokeilevassa rakentamisessa varautuakin", Kariniemi toteaa.
fakta
Biolan Oy, Pääkonttori, Eura
· Kerrosala: 2 400 neliömetriä
· Korkeus: 26 metriä
· Rakennuttaja: Biolan Oy
· Projektinjohto: RTP-rakennus Oy
· Suunnittelu: Oy TimberHeart Ltd / Marko Vuorinen
· Pääurakka: RTP-Rakennus Oy
· Runkorakenne: Oy TimberHeart Ltd
· Julkisivumateriaali: Ikikivi Oy
· Kustannukset: 5 miljoonaa euroa
Lehtileikkeet
08.07.2010
26.02.2010
18.02.2004
29.01.2004